Johanna Gullichsen - lasipalatsikortteli.fi

Johanna Gullichsen

Johanna Gullichsen perusti yrityksensä vuonna 1989. Aluksi hän suunnitteli ja toteutti kankaita käsin kangaspuilla kutoen. Muutaman vuoden kuluessa kankaiden tuotanto siirtyi teollisuudelle, mutta kutominen ja käsillä tekeminen ovat pysyneet aina osana Johannan suunnitteluprosessia. Suunnittelun lähtökohtana on laatu ja pitkäikäisten tuotteiden valmistus.  Tuotanto on lähes kokonaan Suomessa langan värjäyksestä, kankaan kudontaan ja tuotteiden ompeluun saakka. Malliston perustan luovat verhoilu- ja sisustuskankaat. Kankaista valmistetaan myös monenlaisia valmistuotteita kuten laukkuja ja sisustustyynyjä. Kylpytekstiilit, filtit ja matot täydentävät kokonaisuutta.

Johanna Gullichsenin tuotteita myydään omissa liikkeissä, verkkokaupassa sekä jälleenmyyjillä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Lippulaivamyymälä ja toimisto sijaitsevat osoitteessa Erottajankatu 1-3. Erottajan myymälässä on esillä koko mallisto kankaista, mattoihin ja pientuotteisiin. Lasipalatsin myymälässä on laaja valikoima valmistuotteita, sekä muutamia erityisesti Lasipalatsin myymälään suunniteltuja erikoisuuksia.

Aukioloajat

    Osoite

    Sijainti

    Lasipalatsi: Mannerheimintien ja Salomonkadun kulma