Micaela Röman
Kun 26-vuotias Micaela Röman, silloinen Metso, astui kesällä 1996 vapisevin jaloin Lasipalatsiin Jyrki-ohjelman koekuvauksiin, häntä odotti täysin toisenlainen näkymä kuin tämän päivän kävijöitä.
– Jyrkin studion sisäänkäyntiä vastapäätä oli Alepubin ovi. Koko Lasipalatsissa vallitsi todella rähjäinen räkälätunnelma. Takana oleva aukio oli autio maisema – likainen, pölyinen ja surullinen.
Röman oli työskennellyt jo useita vuosia Yleisradiossa ja oli kokeneempi kuin useimmat Jyrkin tekijöistä. Hänen ohjelmansa Ylellä oli juuri lopetettu, kun Jyrkin tuotantotiimi otti yhteyttä.
– Minut kutsuttiin työhaastatteluun. Luulin, että tekisin ehkä jonkinlaisen koekuvauksen, mutta sen sijaan minut heitettiin suoraan lähetykseen haastattelemaan erästä bändiä englanniksi ilman minkäänlaista valmistautumista.
Kesäisin Jyrki esitettiin aamuisin. Koelähetyksensä jälkeen Röman meni Stockmannille kahville rauhoittuakseen.
– Ensimmäinen tapaamani ihminen sanoi minulle: ”Hei, näin sinut hetki sitten telkkarissa!” Sen jälkeen tuotantotiimi soitti ja kertoi, että työpaikka oli minun.
Lasipalatsista koko Suomeen
Vuonna 1999 Lasipalatsi peruskorjattiin, ja Jyrki pääsi muuttamaan uusiin, raikkaisiin, kahteen kerrokseen sijoittuviin tiloihin. Studion suuret kadulle avautuvat ikkunat tulivat tutuiksi kokonaiselle teini-ikäisten sukupolvelle, joka seurasi ohjelmaa tiiviisti televisiosta jokaisena arkipäivänä.
– Rakastin sitä, että Jyrkiä tehtiin aivan Helsingin sydämessä. Toimme Lasipalatsin suomalaisten koteihin.
Jyrki perustui kanadalaiseen ohjelmaformaattiin, jonka keskiössä olivat musiikkivideot, artistihaastattelut, elokuvat ja trendit. Se oli poikkeuksellinen osa suomalaista mediatarjontaa, sillä viihdeohjelmat tehtiin yleensä nauhoitettuina, kun taas Jyrki lähetettiin suorana viitenä päivänä viikossa.
Ohjelmasta kasvoi valtava nuorisoilmiö, joka sai useita rinnakkaisohjelmia ja jopa oman MTV Video Music Awards -tyylisen musiikkigaalansa. Teini-ikäiset kerääntyivät suurin joukoin Lasipalatsin ulkopuolelle nähdäkseen Backstreet Boysin ja *NSYNCin kaltaisia artisteja, ja usein myös ohjelman tekijöitä.
– Se oli ensimmäinen kerta, kun suomalaiset pääsivät näkemään suuria artisteja läheltä, ja ehkä se muutti käsitystämme julkisuuden henkilöistä. Itse ajattelen, että kaikki me olemme ihmisiä. Jotkut vain tekevät musiikkia ja ovat suosittuja.
Työtahti oli intensiivinen.
– Olimme joukko nuoria ihmisiä, eikä meillä ollut aavistustakaan siitä, millainen on aikuismainen tapa tehdä töitä. Teimme ensin normaalin toimistopäivän ja lähetystä puoli viiteen iltapäivällä. Sen jälkeen menimme keikoille ja haastattelimme artisteja myöhään iltaan. Kello oli kaksi tai kolme yöllä, kun pääsi kotiin – jos ylipäätään meni kotiin. Ja seuraavana aamuna taas töihin. Nyt sellaista rytmiä ei tietenkään enää jaksaisi, mutta silloin se oli mielettömän hauskaa.
Pala televisiohistoriaa
Jyrki joutui myös ankaran arvostelun kohteeksi. Nuoria juontajia kritisoitiin kokemattomuudesta, ja spontaani, nopeatempoinen kameratyöskentely ärsytti monia.
– Suomessa asioita usein arvostellaan ja pilkataan silloin, kun ne ovat ajankohtaisia. Myöhemmin aika kuitenkin kultaa muistot, ja nykyään moni kaipaa Jyrkiä. Jälkikäteen ajateltuna oli hienoa olla mukana tekemässä suomalaista televisiohistoriaa.
Nykyään Pohjola-Nordenin pääsihteerinä työskentelevä Röman muistelee Jyrki-aikoja ilolla. Hän kuvailee ohjelmaa eräänlaiseksi kouluksi, joka valmisti häntä työelämään ja tuleviin haasteisiin.
– Jyrkissä työskenteleminen avasi meille kaikille ovia, enkä usko, että olisin nyt tässä ilman Jyrkiä. Aina kulkiessani Lasipalatsikorttelin ohi hymyilen ja ajattelen: ”Tuolla minä olen työskennellyt. Olin osa sitä.”
